Antaa ulkona myrskyn mylviä...Minä olen siellä koirien kanssa jo itseni kerran kastellut tälle iltapäivälle. Puhina kuuluu ikkunan takaa ja kosteus tuoksuu kun ovea raottaa. Takan sytytin heti miten kun sisälle pääsin, legginsit jalkaan ja kippuraan sohvalle.
En ole hetkeen oikein päivittänytkään tietoja itsestäni. Luovuin siitä työstä jonka aloitin tässä joku aika sitten. Se ei ollut minun juttuni, lopulta ei ollenkaan. En ole oikeasti ihminen joka tekee 8-tuntia päivässä vain sitä yhtä asiaa. Minä olen ihminen joka haluaa pitää kokoajan monta rautaa tulessa, sykkiä, kiirehtiä ja tehdä jotain näkyvää. Haluan liikkua, olla ihmisten keskellä.
Minä oikeasti yritin, yritin keskittyä yhteen ainoaan asiaan koko päivän, mutta ei, ei siitä tullut mitään.
Ensin se alkoi, että ajatukseni alkoivat harhailla heti jo klo13. Yritin väkisin pitää ajatukset asiassa jota teen, mutta aloin miettiä viikonloppua, kotiin menoa, ruokaa tai mitä ikinä nyt päähän pälkähtikään. Sitten alkoi puutua takamus... Seuraavina päivinä alkoi hiipiä ahdistus. Töihin ajaessa tuntui kuin kymmeniä kiloja kiviä olisi lastattu rintalastani päälle, ahdisti. Sen jälkeen taakka kasvoi ja ajomatkalla alkoi jo itkettääkin. Ei siinä, yritin kasata itseni aina autolta töihin kävellessä. Olo oli kuin nuijitulla koiralla, pakko mennä kun muutakaan ei ole. Sitten nämä olot seurasivat jo minua kotiin. Päässäni hakkasi vain: en halua! Mitä hittoa mä keksin!
Kestin tätä kuukauden ja nyt minulla on helpottunut olo. Voi sanoa, että olen ns.lisäajalla. Pääsin kouluun, saan osaamastani asiasta todistuksen, että osaan sen. Ei tarvitse kuulla enää sen jälkeen työhaastatteluissa, 'eihän sulla ole mitään alan koulutustakaan.' Kohta on, odottakaa vaan ja sitten voin hakea töihin niihin paikkoihin joihin haluan. Sitten on koulutus ja työkokemus. Ja ehkäpä jatkokoulutuskin, hmm...
Koulu tuntuu vuosien jälkeen niin helpolle vaihtoehdolle, että ihan hirvittää. Suht lyhyet päivät ja mielenkiintoinen asia ja asiasta on vielä kokemustakin...Niin olo on kuin kokoaisi palapeliä. Yhdistän päässäni kokoajan kokemaani ja teoriaa. Mukavaa.
Mutta on minulla vielä yksi salainen haave. Siihen paneudun sitten jos pääsen pääsykokeisiin, kyseessä on myös koulu. Sinne päästyäni olisin niin ylpeä itsestäni etten varmaan nahkaani enää mahtuisi :)
Nyt sataa, taivaalta todella sataa vettä. Pohina on mahtava mikä kuuluu yläpuolelta. Mutta nyt riennän saunan lämpöön, sitten makkaran paistoon takan ääreen villasukat jalassa..Sen jälkeen sohvalle jäätelökulhon kanssa, voiko elämä enää mukavampaa olla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti