Olla minä, jota rakastan.

Onko kauniimpaa syyspäivää kuin tänään? Aurinko kurkkii taivaalta, vieno tuuli käy ja ilma on sopivan viileä. Tiedättekö minä olen loistavalla tuulella ja ajattelin jakaa sen teidän kanssa. Olen tällä hetkellä niin onnellinen, että voisin itkeä ilosta ja toivon ettei iloni ole liian ennen aikaista.

Minulla todettiin nivelreuma tammikuussa 2011. Sitä ennen olin itse jo pelännyt jotain vastaavaa 'vikaa' minussa olevan jo vuodesta 2004-2005. Kuten ystäväni tietävät, että minun intohimoni tuohon saakka oli ollut urheilu, juoksu, kestävyysmatkat. Se oli minun elämäni suola ja sokeri, se piti minut sellaisena jona halusin olla. Nautin sen tuomasta hurmoksesta, uhmasta säitä vastaan ja äärirajojen koettelimisesta.  Sitten hakeuduin ja kouluttauduin myös liikunnanpariin, kuten pari edellistä kirjoitustani sitten kerroinkin. Tällöin ongelmat voisiko sanoa, alkoivat räjähdellä ja ilmetä.

Muutenhan oireet eivät minua vaivanneet kuin liikkuessa. Laskettelurinteessä alkoi päkiästä hävitä tunto ja koko jalka puutui. Enhän voinut kuin keskeyttää laskettelun siltä päivältä ja hetkeltä, näinä hetkinä kun olin rinteessä näkövammaisen opaslaskijana tai tuomassa liikuntarajoitteista rinnettä alas kelkalla. "Ilman toista jalkaanihan" minä olin turvallisuusriski sille toiselle. Juoksulenkeistä alkoi tulla tuskaa. Sama ongelma kuin rinteessä, kipu tuli päkiään ja kun yritin vain juosta ettei sitä ole olemassa niin kipu "vei koko jalan". Sormia alkoi särkeä, juilia, mutta se meni muutamassa päivässä alkuun ohitse. Sitten tuli mukaan aamujäykkyys jalkaterissä. Nousit aamulla sängystä ylös niin tuntiin-kahteen ei voinut kävellä koko jalkapöydillä vaan kantapäillä ja jalkaterän sivuilla. Se kävi niin kipeää. Sitten alkoi tulehtumaan olkapäät ja voi sanoa, että niinä hetkinä oli kuin helvetin tuli olisi palanut olkapäissä. Kipu hiipi ja kuumeni ja lopulta et liikuttanut kättäsi enää kuin kyynärvarresta. Olo oli kuin sinut olisi amputoitu käsistä ja uudet kätesi olisi kiinnitetty kylkiin ja niiden mitta oli kyynärvarsi. Et voinut harjata hiuksiasi, vaatteiden pukeminen oli vaikeaa, hampaiden ja tukan pesu tuskaa.

Syksyyn 2010 kävin valittamassa oireitani niin työterveydessä  kuin paikallisessa tk:ssa. Ajatelkaa, melkein kuusi vuotta! Aina kuulin, että ei minussa mitään vikaa ole. Osta kenkiin sopivat pohjalliset, syö buranaa ja venyttele. Siinäpä ne, Suomen lääkäreiden yleisimmät ohjeet. Sitten 2010 syksyllä minua alettiin jo vähän kuunnella, alettiin pumpata verikokeita. Taas kuulen, että ei mitään vikaa kun veressä ei näy mitään poikkeavaa. Kortisonia pumpataan piikeillä niin jalkaan kuin olkapäihin, lopulta jo tk:n hoitaja sanoi, ettei sinuun voida enää oikeastaan laittaa sitä. Lopulta lääkäri sanoi, että laitan konsultaatio pyynnön Oys:iin, että mitä mieltä ovat, otetaanko sinut tutkittavaksi ja sanoi vielä, että epäilempä että eivät kutsu. Meni kolme päivää niin sain kutsun reumatologian yksikköön ja pari viikkoa niin sain diagnoosin, että sinulla on nivelreuma joka on hyvässä vaiheessa. Ei hätää kun lääkitys aloitetaan välittömästi niin ehkäisemme/ hidastamme pysyvien muutosten tulemisen.

Samalla lääkäri pahoitteli, sitä että kun kunnan tk:ssä tuijotetaan monesti vain niihin verikoetulosten arvoihin ja monen hoitoon pääseminen viivästyy valitettavasti sen takia. 40%:lla reumaa sairastavista ei näy veriarvoissa poikkeavuuksia! Mielestäni määrä on huima.

Mutta nyt hehkutan, että lääkkeeni todella toimivat. Toivottavasti en hehkuta nyt liian aikaisin, mutta viime viikkoina olen laittanut juoksulenkkarit jalkaan ja käynyt juoksemassa lyhysiä, noin viiden kilometrin lenkkejä eikä kipua ole missään! Ymmärrättekö mitä se tarkoittaa? Minä voin alkaa toteuttamaan jälleen itseäni, päästä olemaan minä jälleen, olla se minä jota todella rakastan olla. Saada nauttia endorfiineistä ja sen luomasta hyvänolon tunteesta ja saada takaisin se keho jossa minun on hyvä olla. Tottakai kehoni on muuttunut sen jälkeen kun juoksu on minulta ns. otettu pois ja tietenkin joku sanoo, että ikä tekee myös tehtävänsä, mutta ei 27-vuotias ole ikä loppu. Toivon todella, että voin alkaa nauttimaan jälleen liikunnasta ilman kivun luomaa tuskaa ja ahdistusta. Nyt minulla on niin hyvä mieli aamun juoksulenkin jälkeen jonka kävin hölkkäilemässä kahden koiruuteni kanssa ja olen sen takia tänään saanutkin jotain oikeasti aikaiseksikin!

Tämän päivän tehopakkaus kiittää ja hymyilee. Elämä on jälleen yhtä ihanaa kuin pihalla oleva auringonpaistekin. ja P.S. Tänään saan kullankin kotiin <3

Pieniä pähkinöitä tippuu lattialle...Joulu saapui jo meidän kaappeihin..

Hiljaa, hiljaa päivät kuluu. Malttamattomana mieli jo on, mutta tänään taas askeleen lähempänä. Joulu. Minä ostin joulukuusen tänään! Tiedän, nyt siellä moni ajattelee, että sehän on muovikuusi! Eihän se ole kuusi eikä mikään; tai näin minä ainakin ennen tähän saakka olen ajatellut. Olen joka joulu halunnut omaan kotiin joulukuusen, mutta en ole sitä saanut. Olemme aina olleet vanhemmillani, niin joulupyhien jälkeen täällä ei odottaisi enää kuin kuiva kuusenranka ja neulaset kasassa lattialla...

Mutta tänään siis Bauhausissa hajosin ihan pähkinöiksi; sinne oli tullut jo vaikka mitä joulukivaa! Noh, kuusethan sieltä ensimmäisenä silmiin loisti, kun se mielenpäällä oli ollutkin. Niitä minä sitten hipelöimään ja kärryynhän päätyi tummanvihreä 240cm korkea kuusi. Ja nyt paketti odottaa varastossa malttamattomana, että joko saan kasata sen? Noh, jahka maltan vielä hetkisen pitää paketin kasassa...:)

Ainut miinuspuoli tässä kuusi asiassa on, että se ei tuoksu. Minun täytyy varmaan korvata sen luoma jouluntuoksun aukko paistamalla tuplamäärä pipareita ja kinkkuja, keitellä glögiä jne. Eihän kuusen tuoksun uupuminen voi viedä koko joulutunnelmaa alas, eihän? Kysyy ihminen joka ei ole joulua viettänyt ennen muovisen kapistuksen kanssa...hmm..

Ja älkää luulko, että tämä joulushoppailu jäi tähän. Mukaan lähti kahdet joulukuusen valot, jotka meillä kylläkin päätyvät ikkunaan mummoni laittamalla tavalla lapsuudessani. Ulos löysin myös kolmet valosarjat ja tietenkin sitten viisi ajastinta pistorasioihin, ettei sähköä kulu liikaa. Yritetään säästää edes jossakin kun tuo shoppailu muuten tulee niin kalliiksi :) Ja tietenkin kuuseen löytyi myös kivat violetit pallotkin. Ai, miksi violetit? No siksi kun olen repinyt jo valmiiski stressiä siitä mitenkä saan olohuoneesta harmoonisen kokonaisuuden kun sohva on muuten musta paitsi selkätyynyt on violetit. Minä en voi kuvitellakaan, että se olisi oma yksittäinen väri pilkku violettia muutoin joulusisustuksessa. Tiedän, olen melkeimpä hysteerinen asian suhteen ja nipokin jos en edes itse keksi asunnossa miksi joku väri on siellä! Kaikelle pitää olla pari ja koko talosta täytyy löytyä värien puitteissa punainen lanka. Huoneet eivät voi olla mielestäni toisistaan täysin poikkeavia ja niin ettei mitään yhdistävää tekijää löydy! (piste)

Sitten jos joku kaipaa vielä kukkasipuleita keväälle, kipa kapi Bauhausiin. Siellä myötiin loppuja settejä 2€ laatikko, sis.100 kukkasipulia!!!!! Ja arvatkaa vaan päätyikö näitä sitten meikän mukaan..Joo-oh, olen pylly pystyssä kykkinyt sitten taas tänään lapion kanssa tuolla pitkin pihamaita ja piilotellut näitä omia pieniä aarteitani :) Ja keväällä en varmana muista minne kaikkialle olen niitä kuokkinut, joten jos ne eivät päädy myyrien jouluruuiksi niin sitten on mukavia pieniä väriylläreitä tontilla :)

Ja tottakai näihin muihinkin tuholaisiin täytyy talveksi varautua. Jänöjusseista ei tontillamme ole vaaraa näin kesällä kun koira-aita kiertää ja suojaa tonttia. Odotapas vaan jos lunta tulee yhtä paljon kuin viime vuonna, niin johan alkaa pari ison, laiskan pulskeaa jänistä kipittelemään tuolla hankien päällä ja joen jäätä pitkin hipumaan kohti miun omena-ja kirsikkapuita. Mutta -hähähhää- nyt on lopuillekin ostettu suojaverkot! Ja havupuillekin ostin myös varjostuskankaat, jottei poloiset kevättalvella rusketu/ kuivu kun aurinko alkaa sulattaa lunta ja maa on edelleen jäässä ja kasvi poloiset eivät saa vielä juurillaan vettä maasta. Niin ompas huput heittää päälle ja pitää sitten vaikka leikkiä kasvien ns. pompelipossu tulee leikki :)

Niin täydellisen koukussa; jälleen.

Kaikenlaisia koukutuksia ja riesoja sitä itselleen hommaakaan. Reilu vuosi sitten olin vallan koukussa facebookin restaurant ja farmi peliin. Aamulla ensimmäisenä sekä töistä tullessa ja illalla viimeisenä täytyi aina ensimmäisenä mennä nokka kiinni tietokoneeseen ja laittaa ruuat esille ja uutta tulemaan sekä korjata sato ja hoitaa elukat. Laski tunteja jottei mikään kerennyt pilaantumaan vaan "saataisiin ns. raha turvaan." Silloin itseä alkoi jo vallan ärsyttämään, että oikeastiko minun elämääni aikatauluttaa nykyään ns. ihan turha peli, jolla ei oikeammin ole mitään tärkeää, oikeaa tehtävää elämässäni! Hankkiuduin eroon niistä ja aluksi niitä oli jopa ikävä. Sittemminhän erosinkin jo kokonaan facebookista ja unohdin jo näiden pelien olemassa olon.

Noh, nyt sitten taas..Onnellisesti omistanut applen iPhone nelosen jo useamman kuukauden mitään tietämättä, että nämä pelit ovat olleet jo vaarallisen lähellä meikäläistä. Yksi lauantai ilta sitten taasen rakkaani siinä sohvalla tokaisi minulle, että "oletko huomannut että saat ladattua puhelimeesi restaurant-pelin?" Ja minähän riemastuneena sen samantien lataamaan ja koukussa ollaan taas korvia myöten! Nyt olen ladannut myös jo Bakery storyn ja fashion-pelinkin. Kaikki toimivat samalla kaavalla ja voi luoja, olen taas niiden armoilla. Ja mikä pahinta, niihin on niin helppo päästä nyt käsiksi kun ei tarvitse enää edes tietokonetta erikseen aukaista kun ne lävähtää kaikessa koukutuksessaan tuohon puhelimen näytölle. Kuinka aina ohimennen vilaiseekaan, että onko jo valmista? Ja sitten taas unohtuu räpeltämään ja sisustamaan kahvilaa tai kauppaa ja huomaamatta on taas 15-30min hurahtanut. Ja tämä kun tapahtuu päivässä useasti niin mitä kaikkea tuolla turhalla ajalla voisikaan tehdä jotain järkevää!




Joku voisi tähän tokaista, että hanki akka elämä!

Tekosyitä

Nyt on syysloma. En tiedä onko se edes ansaittu, koska eihän koulussa kerennyt olla kuin 3vkoa. Mutta tarkoitukseni olisi ottaa itseä niskasta kiinni ja tehdä pois kaikki etätehtävät  jotka on jo saatu. Olisipa sitten kohta muutama pikkustressi vähemmän :) Mieskin pyörii Rovaniemen korkeuksilla työreissulla avaamassa myymälää, joten mitäpä parempaakaan tekemistä minulla olisi? -hih- Minähän se olen haka keksimään kaikkea muuta tehtävää kuin sitä mikä olisi järkevintä. Kummasti koirien turkeille on uhrattu enemmän aikaa, suunnitteilla iltapäivälle pidempi lenkki niiden kanssa, etsitty keittokirjasta maukkaimman kuuloinen kukkakaalikeiton-ohje; sitä voisi kokeilla illasta ja tietenkin nyt juuri kiinnostaa älyttömästi toisten blogit! :D No, on kirjat jo viereen nostettu!

Tässä lomalla olisi tarkoitus kuunnella pienen oman sisimpäni ääntä. Tarkoitus olisi saada kirjoitettua myös pääsykokeiden ennakkotehtävä valmiiksi. Tai oikeammin tämä on pakko tehdä, koska pääsykokeet ovat ensi tiistaina Kajaanissa ja seuraavana päivänä Rovaniemellä. En tiedä miten ihmeessä jaksan ajaa nuo matkat, koska en todellakaan pidä pitkän matkan ajamisesta! Mutta minun pitäisi ratkaista tai oikeammin muuttaa haluni sanoiksi paperille: Miksi haen sosiaali-ja terveysalalle? Mitä merkitystä koulutuksellani, työkokemuksellani tai harrastuksillani on alalle hakeutumisessa? Miksi haen opiskelemeen juuri nyt? Mitä vahvuuksia minulla on sosiaali-ja terveysalalle? Millainen oppija olen? Kyllä, olen hakenut myös muihinkin kouluihin jota nyt käyn. Olen hakemassa ammattikorkeaan Sosiaali-ja terveysalalle ja toivottavasti en haukkaa liian isoa palaa. Kauhulla olen lukenut netistä kuinka erityyppisiä pääsykokeet voivat olla kyseiselle alalle, mutta toivotaan parasta ja pelätään pahinta :)

Tällä alalla olisi ainakin satavarmasti töitä. Oikeastaan  mikä olisi parasta niin edellinen koulutukseni ei menisi hukkaan. Olen koulutukseltani Liikunnanohjaaja (AMK) erikoistunut soveltavaan liikuntakasvatukseen ja valmistunut Rovaniemeltä. Itse koulu oli mahtava, vaativa, mutta paljon antava ja opiskelu oli haastavaa. Koulu vaati itseltä henkisesti paljon, mutta fyysisesti vielä enemmän! Kaiholla muistelen sitä aikaa :) Mutta kuitenkin vaikka opiskelu liikunnanohjaajaksi oli ihanaa aikaa, se ei todellakaan tarkoita sitä, että saa töitä alalta. Alan töitä olisi tarjolla etelä-suomessa, mutta en halua muuttaa sinne! Pohjoisessa tarjolla olisi pieniä pätkiä ja palkka mitään sanomaton, joten jotain on keksittävä. Nyt olen mielestäni löytänyt ratkaisun, kumpa pääsisin sinne minne haluan.

Nyt hommiin, jotta jotain saisi edes aikaiseksi.

Nörteille hommia!

Siis jos käsketään lataamaan/ostamaan itselle internetin ihmeellisestä maailmasta tietokone ohjelma, miksi annetaan ymmärtää, että tämä käy suit-sait-sukkelaan ja helppoa kuin heinänteko jos se ei sitä ole. Kyllä olisi taas kaiken maailman nettinörteiltä opettelemista; pitäisi opetella perkele tekemään ohjeista sellaiset jotta tollokin tajuaa ja ymmärtää. Huomaatte varmaan, että mun hermo ei tällaisia kestä! Näissä asioissa mulla katkiaa piuha päästä hyvin nopiaa.

Tilauksen tehdessä on varmistettu, että olet oikeutettu ilmoittamaasi alennukseen. Tilaus tehty ja tullut ilmoitus:tilaus onnistunut. Alapuolella viesti, lataa tuote linkistä - painat lataa- kohtaa...Kone sanoo näytöllä-File not found!! Mitä??

Ei varmasti näihin asioihin kuulu, että kokeillaampas tuolta, ei toimi, noh; kokeillaampas tuota kautta, eiiii...No mistä hitosta tuo lataa, mä olen jo maksanut tuon...Odotetaan kymmenen minuuttia v-käyrän kasvaessa ja ohops, Yhtäkkiä sähköpostiin on tullut viesti: lataa linkin kautta. Noh, katsot viestiä niin siinä ei suoraan ole linkkiä jota painaa ja asian pääsisi tekemään, vaan kolme lausetta on kirjoitettu putkeen ja sieltä keskeltä ota yksi lauseen osa ja laita se osoitteeksi niin pääset oikiaan paikkaan, josta pääsee lataamaan. Miten tuon kirjoittaminen on ollut niin hiton vaikiaa jollekin nörtille? Eikö olisi tämän kertomuksenkin perusteella helppo lopulta kirjoittaa ihan yksinkertaiset ohjeet, mitä tehdään ja mistä lataus linkki löytyy?

Voi luoja...Nyt lähden pitkälle lenkille koirien kanssa purkamaan höyryä päästä!

Satua..

Eilen oli Satua-päivä.

Itseasiassa tiesin sen jo kolme päivää sitten. Koirien kanssa ulkoillessakin kehittelin mielessäni useampaakin lasten satua ja ymmärsin tuolloin kuinka helppo on saada aivot todellakin narikkaan ns. päivällisiltä taakoilta. Hypätä hetkeksi ihan todellakin mielikuvituksen maailmaan ja löytää itsestä jälleen pieni sisäinen lapsi.

Toisaalta kävi ihan mielessä, pitäisikö aloittaa hiljalleen jäsentelemään omia tarinoita paperillekin? En tiedä muistavatko lukiolaiset ystäväni tästä lukioaikaisesta haaveestani, kirjoittaa joskus oma satu-kirja. Itseasiassa tietäisinkin jo ketä pyytäisin sen kuvittamaan... Aikanaan ajatukseni pyörivät pienten muurahaisten ympärillä, olin suunnitellut jo heille kodit, sängyt, pedit jne. Mutta tarina ympäriltä uupui. nyt lähestymistapani olisi toisenlainen, hyppäisin suoraan mielikuvitustarinan maailmaan ja laittaisin siivet selkääni!

Satua- päivästä myös että silloin oli Sadun nimipäivä. Minulla on tärkeä ystävä Satu-niminen. Olen ostanut hänelle kortin, liimannut siihen postimerkinkin, mutta en ole saanut kirjoitettua sitä, saati vietyä postiin. Nyt ystäväiseni ajattelee, että olen tunteeton etten muista, niin pah! Muistan, mutta itse toiminta vaihe uupuu toteutuksesta tai nyt voisi puhua puoli valmiista :) Anteeksi ystäväiseni, toimin taas hiukan jälkijunassa.

Murrosvaihe

Löydän todellakin itsestäni henkisen kasvun vaiheita. Aine jolle olen ollut hyvin uskollinen ja se on ollut ainoa oikea maultaan ja väriltään, on syrjäytetty. En voi käsittää tätä! Punaviinin vallankausi on päättynyt ja valtaan on noussut, kunnon vallankaaappauksen suorittanut valkoviini. Mitä on tapahtunut?

Siis lasillinen viiniä on kuulunut muutamaa poikkeusta lukuunottamatta meidän viikonloppu ruuan ruokajuomaksi. Tähän saakka on ollut vakio, että ehdottomasti punaviiniä, muita vaihtoehtoja ei ole. Nyt jostain sisältäni kumpuaa, että valkoviiniä sen olla pitää. Voiko ihminen olla yltäkyllästetty punaviinillä? Nyt suuhuni punaviini maistuu tunkkaiselle, kitkerälle ja ahdistavalle. Valkoviiniä kuvailisin taas raikkaaksi, keveäksi ja vietteleväksi.

Elämänihän on ollut todella suuressa murrosvaiheessa tänä vuonna. Työnantajan konkurssi laittoi miettimään omaa elämää; mitä minä todella haluan tehdä isona? Kaksi kuukautta mielellään työttömänä kesälomaa viettäen oli aikaa pohtia ja levätä. Syksyn tullen uusi työpaikka, joka oli ahdistava ja nyt koulun penkille palanneena edelleenkin mielessä kysymys " Mitä minä oikeasti haluan tehdä työkseni?" Kaunko minun pitää odottaa, että saan tähän kysymykseen vastauksen? Vai saanko sitä sisältäni koskaan? Tuleeko minun vain paahtaa eteenpäin johonkin suuntaa, tavoitellen jotakin mitä en oikein tiedä mikä on se jotakin. Toisaalta on hyvin ahdistavaa, että työurani suunta ajautui tähän pisteeseen, koska ennen minulla on ollut visiot hyvin selvät mitä minä haluan. Vai tuleeko minun käydä nyt läpi murrosikäisen tuska, mitä en silloin kokenut juuri nyt kun parin vuoden päästä hyppään 30-vuotiaan aikajanan toiselle puolelle?

Minusta tuntuu, että minun sisimpäni haluaa järisytellä minua avaamaan silmäni vaihtoehdoille. Ehkäpä se on aloittanut silmieni aukaisun tällä, että voin antaa mahdollisuuden valkoviinille. Viinille joka on ollut tähän saakka ehdoton ei. Jos näin on, niin jään oikeastaan jännityksen sekaisin tuntein odottamaan mitä muuta sisimpäni minulle tarjoilee!


Ps. Blogini tulee olemaan myös nyt muutosvaiheessa. Joudun poistamaan suurimman osan blogini tähän astisista kuvista, koska olen käyttänyt niin sanotun kiintiöni, enkä aio ostaa lisätilaa niille. Tämä tuli minulle täydellisenä yllätyksenä lauantaina, kun tämä tieto lävähti tietokoneen näytölle. Olenko ollut ainoa, joka ei ole tajunnut, että kuvia ei saa ladata ihan tolkuttomasti?

Comeback

Viime talvena löysimme ihan vahingossa aivan mainion ohjelman. Ohjelma täyttää kaikki 'hyvän mielen'- kriteerit. Se on hauska hyvällä tavalla, se on rehellinen, kiltti ja todellinen. Siinä ei pilkata ketään ja se vain saa hymyn huulille.

Oikeastaan viime viikon perjantaina, huomasimme, että se on palannut uusintoina, tehnyt comebackin. Mikä itseasiassa on parasta niin ensi vuonna saamme tästä nähtäväksemme uusia jaksoja. Hyvät ihmiset, jos vielä että ole katsoneet niin katsokaa ihmeessä. Tämä on omalla tavallaan niin ihana! Kyseessä on siis Ylen ohjelma 'Toisenlaiset frendit', tässä liite jota pitkin voitte katsoa perjantain jakson.

http://areena.yle.fi/video/1318618430460

Ja kerrottehan, mitä mieltä te olitte tästä! Veikö se itsensä suoraan teidänkin sydämiin? <3

Lämpöä & rakkautta

Tiedättekö, minulla on kolme
aivan sympaattisen ihanaa koiraa,
sekä rakastettava mies tuolla sohvan uumenissa...:)

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin

Antaa sateen ja kylmän tulla, meillä on lämmin <3

Turhautuminen siivoukseen

Tiedättekö, jos saisin yhden asian muuttaa tällä hetkellä elämässäni... Minä haluaisin siivoojan joka kävisi kerran viikkoon tekemässä perussiivouksen. Minun termillä perussiivous käsittää  imuroinnin, pölyjen ja peilien pyyhinnän sekä lattioiden pesun. Myös ikkuna pinnat jos niissä on näkyviä jälkiä - meillä meinaa aina sohvan selkänojan kohdalla olemaan pieniä nenän kuvia akkunassa, kun koiruus pötköttelee selkätyynyllä päivät ja kattelee akkunasta pikkulintuja :)

Olisi mahtava jos elämä olisi sellaisissa uomissa että sellainen palvelu olisi mahdollista tilata. Kuinka paljon omaa vapaa-aikaa jäisi enemmän kaikkeen kivaan omaan pikku puuhasteluun. Minä kyllä tietäisin, mitä kaikkea kivaa tekisin. Melkein aina siivous menee ns. oman ajan edelle. Pystyisin enemmän askartelemaan, touhuamaan koirien kanssa, käymään hölkkälenkillä ja vaikkapa leipomaan! Mutta aina kun kämppä on hiukankaan sekaisin, aina pitää ajatella, että "ensin siivotaan ja jos sitten jää aikaa"....Että minä inhoan tuota ajatusmaailmaa!

Ja minä kun haluan, että koti on aina melkeimpä priima kunnossa. En kestä, en pysty, en kykene toimimaan jos näen pölyä, villakoiria tai hiekkaa jossakin. Haluan, että on puhdasta ja nättiä :) On mukavampi tällöin myös tepsutella lattialla paljain varpain...Ja hetken kuluttua kaivella kaapista villatöppöset jalkahan, kun nykeröitä alkaa palelemmaan!

Mutta todella, tämä olisi niin sanottu satsaus omaan itseen. Toiset syytää rahansa kuntosalille, mutta minä syytäisin siivousfirmalle, jotta pääsisin koirien kanssa "ilmaiseksi lenkille".

Huomatkaa kaikessa -isi- muoto. Valitettavasti.

Kiillotusliinaa akkunoille, vastapainona shoppailua :)

Raivostuttava, tuskastuttava on onneksi takana. Ikkunat on nyt pesty, voi luojalle kiitos siitä! Ja oikeastaan mikä tässä urakassa on raivostuttavinta on aina se, että  kun olet saanut urakan loppuun ja olet ylpeä lopputuloksesta niin aurinko tulee ja osuu ikkunaan ja huomaat: voi paska! Huomaat kauniit, puhtaat ikkunasi omaavan jonkunlaisen kalvon tai rannun ikkunan kulmissa. Miten se on mahdollista? Joka kerta keskityt ja yrität  tehdä kaiken oppisääntöjen mukaan, mutta silti aina näin käy! En ala. Jos joku osaa sanoa vinkin miten tämä inhottavuus operaatio suoritetaan siten, että lopputulos on auringon paistaessakin silmiä hivelevä niin anti tulla vaan tänne päin...

Sitten viikonlopun mukavaan antiin. Suosittelen kaikille sydämeni pohjasta - Oulun käsityö messuja-. Oikeasti hajosin ihan palasiksi kun menin sinne. Siellä oli vain taivas rajana. Tottakai mukaan lähti, voisiko sanoa aivan liian paljon tavaraa! Talvi saa nyt tulla, minut on kiedottu villaan. Löysin aivan superkivan villamekon ja liivin. Voi, sitä pehmeyttä ja lämpöä :) Uusia ideoita sieltä sai myös kasapäin ja messujen koko yllätti minut täysin. Sielä oli aivan älyttömästi porukkaa.

Tästä innostuneena haaveilen nyt marraskuulle reissua parhaan ystävättäreni kanssa  Tampereen käsityömessuille. Kuuleman mukaan sinne kokoontuu kaikki Suomen parhaat yli 400 käsityöläistä. Toivottavasti saamme toteutettua, koska se toisi varmasti virtaa pitkälle talveen.

Pieni palapeli, jota kasailen.

Antaa ulkona myrskyn mylviä...Minä olen siellä koirien kanssa jo itseni kerran kastellut tälle iltapäivälle. Puhina kuuluu ikkunan takaa ja kosteus tuoksuu kun ovea raottaa. Takan sytytin heti miten kun sisälle pääsin, legginsit jalkaan ja kippuraan sohvalle.

En ole hetkeen oikein päivittänytkään tietoja itsestäni. Luovuin siitä työstä jonka aloitin tässä joku aika sitten. Se ei ollut minun juttuni, lopulta ei ollenkaan. En ole oikeasti ihminen joka tekee 8-tuntia päivässä vain sitä yhtä asiaa. Minä olen ihminen joka haluaa pitää kokoajan monta rautaa tulessa, sykkiä, kiirehtiä ja tehdä jotain näkyvää. Haluan liikkua, olla ihmisten keskellä.

Minä oikeasti yritin, yritin keskittyä yhteen ainoaan asiaan koko päivän, mutta ei, ei siitä tullut mitään.

Ensin se  alkoi, että ajatukseni alkoivat harhailla heti jo klo13. Yritin väkisin pitää ajatukset asiassa jota teen, mutta aloin miettiä viikonloppua, kotiin menoa, ruokaa tai mitä ikinä nyt päähän pälkähtikään. Sitten alkoi puutua takamus... Seuraavina päivinä alkoi hiipiä ahdistus. Töihin ajaessa tuntui kuin kymmeniä kiloja kiviä olisi lastattu rintalastani päälle, ahdisti. Sen jälkeen taakka kasvoi ja ajomatkalla alkoi jo itkettääkin. Ei siinä, yritin kasata itseni aina autolta töihin kävellessä. Olo oli kuin nuijitulla koiralla, pakko mennä kun muutakaan ei ole.  Sitten nämä olot seurasivat jo minua kotiin. Päässäni hakkasi vain: en halua! Mitä hittoa mä keksin!

Kestin tätä kuukauden ja nyt minulla on helpottunut olo. Voi sanoa, että olen ns.lisäajalla. Pääsin kouluun, saan osaamastani asiasta todistuksen, että osaan sen. Ei tarvitse kuulla enää sen jälkeen työhaastatteluissa, 'eihän sulla ole mitään alan koulutustakaan.' Kohta on, odottakaa vaan ja sitten voin hakea töihin niihin paikkoihin joihin haluan. Sitten on koulutus ja työkokemus. Ja ehkäpä jatkokoulutuskin, hmm...

Koulu tuntuu vuosien jälkeen niin helpolle vaihtoehdolle, että ihan hirvittää. Suht lyhyet päivät ja mielenkiintoinen asia ja asiasta on vielä kokemustakin...Niin olo on kuin kokoaisi palapeliä. Yhdistän päässäni kokoajan kokemaani ja teoriaa. Mukavaa.

Mutta on minulla vielä yksi salainen haave. Siihen paneudun sitten jos pääsen pääsykokeisiin, kyseessä on myös koulu. Sinne päästyäni olisin niin ylpeä itsestäni etten varmaan nahkaani enää mahtuisi :)

Nyt sataa, taivaalta todella sataa vettä. Pohina on mahtava mikä kuuluu yläpuolelta. Mutta nyt riennän saunan lämpöön, sitten makkaran paistoon takan ääreen villasukat jalassa..Sen jälkeen sohvalle jäätelökulhon kanssa, voiko elämä enää mukavampaa olla?

Onko...?

Onko ihanampaa kuin syksyiset raikkaat aamut?

Koti <3

Suosittelen jokaisella edes pientä reissua kodin ulkopuolelle,edes pariksi yöksi. On aivan mahtava huomata kuinka ihanan kodin omistaa, kuinka ikävä sinne tulee kun on hetken pois.

Oma sänky, kuinka ihanan unen siinä saa. Kuinka juuri se on sopivan jämäkkä, ei liian pehmeä eikä
kova.

Oma suihku, kuinka siitä tulee puhdasta vettä ja suihkun jälkeen tulee todella puhdas olo. Voit juoda suihkusta tulevaa vettä! Saat juuri sen lämpöistä kuin haluat. Se ei ole suodatettua meri vettä.

Luonto ja sen vehreys on Suomessa mykistävää. Meille on niin itsestään selvää että täällä on vihreää, sitä jotenkin kotona ollessaan turtuu siihen!! Ihmiset, se ei todellakaan ole itsestään selvää joka paikassa tätä palloa! Ja nauttikaamme tästä vedestä joka sataa niskaamme :)

Mutta sehän on toisaalta niin ihana asia, ikävä, huomaat silloin että se asia todella merkitsee sinulle jotakin! Ja jännä huomata, lomalla oli kaipuu kotiin ja tänne oli ihana tulla, mutta hups; nyt jo suunnittelee uutta reissua! Suomen rinteet kutsuvat jo suksiani ja pieni haave päästä myös talvella 12tunnin lentomatkankin päähän.. Saas nähdä mitä elämä tuo tullessaan ;)

Kaipaus muihin maisemiin, osa 2.

Keskiviikko-päivä. Tämä päivä meni Troodos-vuoristossa, tutustuen viinikyliin, paikallisiin maisemiin ja aasien vanhainkotiin :)