Huoli

Mitä te teette kun huoli painaa, ja ajatukset kiertää vain samaa kehää?
Mitä te teette kun yritätte saada ajatukset pois jostakin,
mutta ne aina vain palaavat sinne minne ei saisi?

Odotatte ja odotatte.

Sydän painuu kasaan,
rakastatte,
koko sydämestänne.

Perustarve ilman motiivia; ei tapahdu toimintaa

Tiedättekö olen paljon aikaansaamattomampi kotihommien kanssa kun ukko-kulta ei ole kotosalla. Koko ajan sellainen olo, että jos minä huomenna sitten. Joka päivä jotakin huomaan siirtäväni huomiselle. Jotenkin on sellaineno olo, ettei niillä kotihommilla ole mitään merkitystä kun kukaan ei ole niitä näkemässä olenko ne tehnyt vai en.

Huomaan miettiväni, eikö asioilla ole minulle merkitystä samallalailla kun olen yksin? Kun mies on kotona, haluan, että on siistiä ja hänen on mukava olla. Haluan että hänen on mukava tulla töistä kun ruoka on valmis ja koti puhdas, eikä hänen tarvitse stressata sellaisista asioista enää työpäivän päälle. Itse kylläkin silloin sykin kun tuulispää, että saan kaiken aina valmiiksi ennenkuin hän tulee kotiin. Ja sen jälkeen rauhoitun.

Nyt kun olen ollut taas kotona yksin reilun viikon, olen kaksi kertaa tehnyt itselleni ruokaa. Muutoin mutustan vain leipää tai haen kaupasta jotain äkkimättöä. Vaikka tasan siihen ruuan tekemiseen itselleni vain, ei menisi sen enempää aikaa kuin kullan ollessa kotona, mutta en vain saa sitä tehtyä. Voi sanoa, että minulla on tuolloin perustarve nälkä, mutta ei tarpeeksi vahvaa motiivia tehdä ruokaa itselleni. Minun motiivini tehdä ruokaa on näköjään kultani kotona olo. Voisiko tätä sanoa riippuvaisuudeksi toisen läsnäolosta?

Naishysteria - Käsityömessut Tampere 2011

Tampere. Naisia joka paikka täynnä. Ihan sama oletko jalkakäytävällä tai kaupoissa niin joka paikassa vain naisia. Linja-auto ihan tupaten täynnä, käytäviä myöten. Ihan kuin kyseessä olisi naisten kokoontumisajot, mutta ei, on vain käsityömessut. En olisi pienimmissäkään ajatuksissa uskonut, että nämä messut vetävät näin paljon ihmisiä liikenteeseen.  Messuilta löytyy vain ihan muutama keski-ikäinen mies joka on pakotettu vaimon mukaan; voi poloisia!

Messut olivat hyvin kattavat ja esittelijöitä oli paljon. Ainoastaan miinuksena tuli turtuminen, koska hyvin monella näytteilleasettajalla oli samantyyppisiä tuotteita niin lopulta ei jaksanut edes niihin perehtyä enää. Pitkään olen käyttänyt samaa ostotaktiikkaa, että jos jossain on jotain mitä haluan niin se kyllä pomppaa silmilleni, muutoin en käy edes katsomassa, koska  jos ostan muutoin niin ne tuotteet jäävät käyttämättöminä kaappien perille.Tämä toimii ja suosittelen muillekin, ainakin kokeilua.

Jalat olivat ihan haperoa ja kipeät messukierros rupeaman jälkeen. Jalkoja tykytti, tiesi talsineensa hetken. Kuitenkin yllättävän nopeasti mielestäni kierros tuli tehtyä, 3 1/2 tuntia  niin ollimme ulkona. Kuitenkin hyvin tyytyväisenä vähäisiin ostoksiin. Täydellinen ostos oli villasta valmistettu viitta. Se kirjaimellisesti hyppäsi kojusta. *Oohhh - Mikä tuo on?* Täydellinen väristys valko/harmaa -musta. Kaunis ruusu olkapäähän ja kuinka monikäyttöinen tuote!  Ja hassua, että minä ja serkkutyttöni kenen kanssa olimme messuilla niin olemme niin erilaisia olemukseltamme muuten, mutta se miellytti molempia. Serkkuni on rokkihenkisempi ja minä taas pukeudun ns. elegantimmin, jos näin voi määritellä. Mutta se sopi molempien ulkoiseen olemukseen ja aivan sama laihtuuko vai lihooko, niin se ei mene pieneksi.

Kaupungilta tein täydellisen löydön. Espritin aivan ihana tunika/mekko.  Se on niin minun näköinen, että voisin ottaa sen tyylisiä vaatteita kaappini täyteen ja luopua kaikista muista vaatteista.  Se käy täydellisesti saapaideni kanssa, yhdistettynä mustiin legginseihin tai sukkahousuihin . :) Esprit:llä muutenkin on niin minun tyylisiä, näköisiä vaatteitani hyvin paljon.

Mekko löytyy osoitteesta: http://www.esprit.fi/?LKZ=FI

Ja junassa istuessa tajusin sanonnan - kauas on pitkä matka -

"äidin & tyttären henkinen kasvu"

En tiedä kumpi kasvoi henkisesti tänä aamuna enemmän, minä vai koira.

Kuten tiedätte omistan kolme rakasta räppäkäpälää. Minun elämäni valo ja hellyyden kaipuuni täyttäjät. Turvatyynyni ja hermoraunioni.

Tämä viikko on muutenkin ollut tavanomaisesta poikkeava, kaksi näistä koiruuksista on ollut mummolassa, isä kävi noutamassa ne sunnuntaina appiukkoni luota kun olimme isänpäivää viettämässä. Tämä sen vuoksi kun tälle nuorimmaisella alkoi juoksuaika ja perjantaina saimme tiedon, että meidän uroksemme ei ole kelvollinen isäukoksi. Hänellä todettiin kaihi toisessa silmässä joka on vahva ja eläinlääkärit eivät anna myönteistä lausuntoa nyt sitten tämän takia. Joten kuviot uusiksi.

Lauantaina myös rakkaani ilmoitti lähtevän työreisulle viikoksi Joensuuhun ja minun suunnitelmat oli lähteä tänään käsityömessuille Tampereelle, mihin koirat? No kaksi meni tosiaan sinne porukoille, mutta eihän tätä killallaan olevaa neitiä sinne voi laittaa, tai kaikilla menee siellä hermo. Joten markkinoimme tämän neitin pääsemään appiukon mukana mökille viikonlopuksi, mutta sitä ennen koiruus piti viedä appiukon siskolle 5 tunniksi kunnes appi pääsee töistä.

No se mikä tästä viikosta on tehnyt todella erilaisen on se, ettei Milli neiti ole ollut koskaan yksin! Siis ei koskaan. Eka päivät se todella oli kotonakin mieli maassa, että missä muut on? Mutta hiljalleen rentoutui ja hiukan kai unohti. Mutta tänä aamuna, minä en tiennyt miten päin olisin ollut. Aamulla pakkasin laukkuni ja sitten koiran laukun ja ihan kuin pikkuneiti olisi arvannut, että hän ei tule pääsemään mukaani. Pieni vikinä jo kotona eteisessä. Autossa matkalla Ouluun pieni vikinä ja sitten kun minä vein sen sinne mieheni tädille, annoin herkun jota se säntäsi juosten syömään ja minä poistuin  hiljaisuudessa ovesta.

Lähtöni jälkeen herkku oli hotkittu alas, ja perään ovelle vikisten ja haukkuen. Onneksi täti on omistanut itsekin ennen koiria, niin oli hoksannut lähteä samantien kävelylle jotta neiti unohtaisi poistumiseni. Takaisin tultua oli kurkittu jääkaapin uumeniin ja koira oli saanut maistuvan aterian joka oli kadonnut välittömästi parempiin suihin :) Sitten leikit päälle pehmolelujen kera ja tietenkin lapsella tulee sen jälkeen uni. Onneksi lapsella on hyvä päivähoitaja niin äiti pääsee levollisin meilin minilomalle käsitöiden maailmaan :)

Mutta se tunne kun lähdin ja jätin koiran pysäytti minut. Olenko todella niin kiintinyt niihin pieniin karvakasoihini? Huoli kalvoi ja teki mieli palata hakemaan koira. Tuntui pahalta lähteä. Olen kuullut, että nuoret äidit eivät voi/ pysty jättämään lapsia hoitoon muille, koska eivät haluaa jättää lasta hetkeksikään. Mutta minä en meinannut pystyä jättämään koiraa! Pitäisikö minun huolestua? Mietin vain sen pienen pientä vikinää ja kosteita silmiä...Pehmoistakin pehmoisempaa turkkia ja lämpöä kun nukkuu kerällä sylissä..-huokaus- Mutta ehkä tämä on niitä henkisen kasvun paikkoja jälleen meille molemmille, katkaistaan napanuora. Ei tee pahaa koiralle,eikä minulle, olla hetkinen ilman meitä.

Mutta nyt ollaan junassa pylly penkissä. Ilokseni huomasin kun aloin koulutehtävää tekemään, että täällähän pääsee läppärillä nettiiinkin ja samantien huomasin jo raapustavani tekstiä tänne ja tehtävä vieressä odottaa vuoroaan. Mutta matkalla ollaan siis Tampereella ja ikäväksi trio:mme muuttui duo:ksi eilen illasta, mutta elämä on välistä yllätyksiä täynnä. Toivottavasti kolmas  naisemme paranee pian, eikä mitään ikävää tule esiin. Tietenkin aina tällaiset tilanteet laittaa huolen nostamaan olkapäälle. Ja huoli istuu siinä jalkojaan heilutellen niin kauan kunnes sanotaan ettei siihe ole aihetta. Parane pian, rakas, tärkeä ystäväni, tukipilarini ja hengenheimolaiseni <3

Mutta tänne olen menossa ja toivottavasti tulen kotiin ison kasan ideoita rikkaampana ja mukavien tuliasten kera :) Kirjoittelen paluumatkalla raporttia millaista oli :)
http://www.kadentaidot.fi/

Hiljaiselo - How I can help you?

Anteeksi hiljaiseloni. Joudun toteamaan, että joka suuntaan en minäkään ratkea. Sykin, sykin minkä kerkeän, mutta mahdoton on mahdoton, jopa minulle! Palaan pikkuasioihini ja maailmaani, ajatusteni kera kun hiukan rauhoittuu tämä pienen ihmisen elämä. Olen naimisissa niin kouluhommeleitten kanssa ja näin aikuisiällä tämä opiskelu ei käy kuin nuorena, että opiskelempa tuosta lonkalta vain ja vähän puolihuolimattomasti. Nii-in, aikuisikä on tuonut tähän opiskeluun ihan toisenlaisen mielenkiinnon ja syvyyden. On jännä huomata, että sitähän haluaa ihan oikeasti oppia! :)

Mutta nyt syvennyn englanninkielen ihmeelliseen maailmaan. Ja haaveilen jo matkustamisesta perjantai aamuna Tampereelle ja lauantaina  suurille käityömessuille.

Thank you  for your patience, good bye and good night!

Ratkaisua vailla olevat unet.

Voi kumpa olisi lähipiirissä joku joka osaisi valaista minulle minun pienen pääkoppani sisältöä näin unien kannalta! Tiedän, useimmat pitävät unien tulkintaa hölönpölynä kuten horoskoppejakin, mutta minun sisimpäni ainakin osiltaan niihin uskoo. Vai onko vain väilillä niin, että haluaa uskoa?

Noh, toissa yönä olen ollut elvyttämässä omaa isääni. Tämä uni ei ollut tunnelmaltaan niin kiva, mutta se ei ollut ahdistavakaan vaan ennemminkin tunnelma oli hädässä ja painopiste oikeatoimisuudessa. Olin tulossa kotiini Liitonjoelle. Farkkuni nosti kesäiselle hiekkatiellä ruskean pölypilven, ja kivet kopisivat auton pohjaan. Lähestyessäni kotipihan risteystä huomasin isän traktorin olevan pysähdyksissä siinä. Hiljensin tietenkin vauhtia ja näin isän laskeutuvan traktorista kyyryssä ja pysähdyin. Kuulin isän sanovan: " että ei pysty" ja samassa hän kaatui eteeni hiekkatielle mahalleen. Ensimmäinen ajatus minulle oli hätä ja sitten samantien kaivoin puhelimen taskusta ja soitin hätäkeskukseen. En tarkistanut isän hengitystä vaan soitin samantien hätäkeskukseen, koska tiesin ambulanssin tulevan nii-in kaukaa, että siinä suhteessa joka sekuntti oli elämän tärkein. Tunne kun temmoin isän teepaitaa auki, oli voimakas. Ja se itkuinen hätä ja hiki, joka auringon ja tuskan myötä nousi pintaan, tunsin ylähuulellani hien. Kuiva heinätuoksui. Eli ollaan keskellä kesää, koska heinä on kaadettu ja sen kuivuminen tuoksui. Ja ketään muuta ihmistä ei näkynyt, eikä mitään kuulunut mistäänpäin kylältä! Ei yhdenkään navetan hurina eikä traktorin jylinä! En tiedä sainko elvytettyä isän, en tiedä. En tiedä tuliko ambulanssi. Muistan vain, että minä elvytin ja elvytin.

Seuraavana yönä olin lentokentällä punaisten matkalaukkujeni kanssa. Liput kädessä menin lähtöselvitykseen. Tulin taksilla ja olin mielestäni juuri oikeaan aikaan kentällä, ehkä hiukan aikaisemminkin olisin voinut olla. Kentällä oli paljon ihmisiä, mustissa takeissa, pitkissä ja yllättävän monella oli hattu. Lentoemäntä kertoi, että olen myöhässä, katsoin kelloa ja olin ajoissa ja virkailija kertoi, että ainut mahdollisuus oli mennä kentän toiseen päähän selvitykseen, siten ehkä ehtisin koneeseen. Ja minä kiirehdin kävely-puoli juoksu askelia siellä ihmismassan keskellä ja  se kanttä oli pitkä ja leveä. Lopulta pääsin toiseen päähän ja virkailija sanoi minulle jotain, mutta en saanut selvää. Kello tikutti eteenpäin ja minä pyöritin papereita käsissäni, välissä vilahti viininpunainen passi. Ajatus, etten koskaan pääse Kyprokselle hakkasi päässäni. Kypros, kypros, kypros...En tiedä pääsinkö koneeseen vai en.

Horoskoopeista parhain ja yleensä paikkansa pitävin löytyy sanomalehti Kalevan Sunnuntai liitteestä. Se on ehdottomasti parhain. Se on aina ns. ajan hermoilla, ainakin minun elämän tilanteeseeni monasti sopiva. Se ei ole sellainen perinteinen horoskooppi joka on täynnä liirun laarumia ja voisi sopia kelle tahansa ja kävisi asiaan kuin asiaan, vaan se on määritelty selkeästi mihin se ottaa kantaa mikäkin viikko.

Unien tulkintaan ja mielenmaisemiin matkanneena :)
-MiuTau-

Pääsykokeet

No, niin pääsykokeet onnellisesti takana ja en voi sanoa,että täydellisesti meni. Kävin tosiaan pääsykokeissa Kajaanissa sairaanhoitaja ja Rovaniemellä terveydenhoitaja amk:ssa ja pakko todeta, että Kajaanin sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksen tulisi käydä opintomatkalla Ramk:ssa, kuinka järjestetään sujuvasti toimivat pääsykokeet. Ramk:n suoritus täysi 10, sujuvaa, eikä turhaa odottelua. Kajaani täysi katastrofi.

Tiistaina olin Kajaanissa. Pääsykokeet alkoivat kello 8-9 ja ohjelmassa oli ensimmäisenä matematiikan koe. Noin kuusi tehtävää ja  hyvin meni jos osasi muunnoslaskut, roomalaiset numerot sekä tippalaskun ja oliko prosenttilaskukin. Sitten odottelu aikaa haastatteluun olikin 6 tuntia! Elikkäs, koko perkeleen päivä meni näihin kahteen osioon. Hei haloo Kajaani, tulisiko hiukan perehtyä miten muut oppilaitokset järjestävät pääsykokeet!! Sitten itse haastatteluosio oli sanoisinko hiukan outo. Huoneeseen päästyä minulta pyydettiin etätehtävä ja haastattelija luki sen. Sitten totesi, että tämä haastattelu pohjautuu tähän kirjoitelmaan. Hän luki paperista kysymyksen ja odotti, että vastaat siihen. Hän ei reagoinut vastaukseesi mitenkään ja ei oikein tiennyt halusiko hän vielä minun kertovan jotain vai mikä oli homman nimi. Vaikutelma koko haastatteluajan oli hyvin outo. Tai sitten vain minun ja haastattelijan kemiat eivät toimineet yhteen. Mutta Kajaaniin en usko edes pienissä haaveissani siis pääseväni.

Rovaniemellä alkoi pääsykokeet klo8.15-9.15. Samaan teoriaosuuteen osallistuivat sekä sairaanhoitaja sekä terveydenhoitaja hakijat. Tehtävänä oli kirjoittaa essee annetun artikkelin pohjalta ilman referointia, aiheena lapsen kuunteleminen. Matematiikan osiossa oli muistaakseni 5 tehtävää, muunnoslaskuja, prosentti- ja lääkelasku. Sitä mukaa kuin oli valmis sai lähteä ja oven ulkopuolella odotti haastatteluaikojen jakajat, jotka välittömästi ohjasivat sairaanjoitajat omiski ryhmikseen ryhmähaastatteluihin ja terveydenhoitajat omiksi ryhmiksi. Terveydenhoitajien ryhmäkeskustelu aiheena oli sitoutuminen. Ryhmässä oli kuusi henkeä ja meidän ryhmässä kaksi, eli minä ja toinen sanoimme kantamme ja muut komppasivat meitä. Yksi tyttö ei sanonut mitään!! Odotusaikaa oli noin 15min. ja samantien siitä pääsi jokainen yksilöhaastatteluun. Täällä oli kaksi haastattelijaa, toinen kirjasi ja toinen kyseli. Tunnelma oli mukava ja rento. Psytyi olemaan oma itsensä ilman, että jännitti kauhiasti ja sinun sanomisiisi reagoitiin. Ei ollut sellainen olo, että ouhuu kuuroille korville ja kysyttiin myös jatkokysymyksiä siitä mitä olit juuri kertonut. Haastattelija oli ns. läsnätilanteessa. Eli koko paketti, 4 osiota oli ohitse kahteen tuntiin kaikilla! Ja osioita oli siis puolet enemmän kuin Kajaanin pääsykokeissa.  

Mitä tämä saattaa myös kertoa itse oppilaitoksista? :)

Nyt sitten vain odotellaan, että saadaanko elämälle jälleen uusi suunta. Toivon todella, että pääsisin, mutta pelottaa toivoa liikaa, koska pettymys on kova jos ei sitten pääse. Hakijoita kuitenkin aina kutsutaan pääsykokeisiin nelinkertainen määrä kuin aloituspaikkoja on.

Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato.

Huomasin myös, ettei minua eikä koiriani ole tehty heräämään peräkkäisinä öinä klo3.00. Koiria ei olisi voinut ulkoilu vähempää kiinnostaa siihen aikaan, mutta kun oli pakko :)