Kello käy, hiljalleen tikittää...Hiljalleen ajatukseni alkavat suuntautua autoa kohti, automatkaa sekä lopulta pääsen kotiin. On kuulkaas olleet niin pitkät päivät töissä, olen ollut ylhäisessä yksinäisyydessä, ihan yksin. Tekemättömyys ja puhumattomuus ei ole mun juttu. Mutta tänään pääsen kotiin.

Ohjelmassa olisi vaikka mitä, kunhan vain saisi päätettyä mistä jatkaa! Olisi puusavottaa, kivimuurin tilkitsemistä, kukkapenkin muurin latomista, istuttamista, perunamaan kääntäminen/ istuttaminen, katteiden levitystä, muutama syreenin taimi pitäisi käydä ostamassa täydennykseksi etupihalle. Sitten odotettavissa olisi lähiaikoina terassin laajennus talon luona sekä jokirantaan terassin rakentaminen. Ja voi sitä päivää kun se on sitten valmis, silloin pääsen aloitamaan pikku-puroni tekemistä! Tarkoitus oli siis  terassin kupeesta lähteä ja laskea takaisin jokeen. Tarkoitus olisi hyödyntää vanhan rantasaunan kivijalkaa (joka on ihan palasina) purossa. Siihen ympärille sitten kivat istutukset ja sen jälkeen palkintosiideri auki ja nauttia tekosista...

Pikkuhiljaa pitäisi päättää mikä kohtalo tulee olemaan takapihan käytävällä. Pysytäänkö ihan eka ajatuksessa että siitä tulisi laituri tyyppinen vai ladotaanko kiveys vai jätetäänkö ihan vain noin...Jotenkin sen päättäminen tuntuu vaikealta..Hmm, ehkä se selviää sitten jossain vaiheessa, ainahan lopulta tulee varmuus omiin tekemisiin, eikös?

Innolla kotiin pääsyä odottaen, niin ja taidan saada tänään vieraitakin  :)

Aamulla kerran...eilen...

Eilen aamulla, työreisulle lähtöä tehdessä, mikä tuolla ulkona kukkikaan :D

Ja voi sitä päivää jos tämä kirsikkapuu minulle vielä joskus kukkii! Sitä odotan jo nyt niin kovasti....Kasvimaan puolella sain osan kylvettyä tiistai-iltana. Oikeastaan kaikista epävarmin olen tuon kasvimaan kanssa...Pelkäämpä, että saan siemenet kasvamaan pikkuriikkisiksi taimiksi, mutta sitten ne kuolee kun itse olen aina työreisussa ja tuo mussukkani ei ehkä hoksaa mittee niille pittää tehdä ;) tai sitten koirat käy piilottelemassa luitansa sinne!

Ja rakkaan nimikkopuu <3 Näytti puhjenneen ensimmäiset lehdet!

Tunneasia

Olen monet kerrat istunut rappusillani tämän blogin perustamisen jälkeen. Olen monet kerrat tonkinut kynnen aluset mullassa, olen monet kerrat kuvannut kaikkea. Mutta mitään en ole saanut tänne ylös. Mutta jos olisin vähän vapaa-aikani uhrannut tänne rustamiseen niin olisin paljon vähemmän saanut aikaiseksi ulkona. Taas joudun toteamaan; työ haittaa pahasti harrastuksia!

Yleensä minä istun todella rappusilla ja tuijotan. Olen tehnyt sitä siitä lähtien kun tiesin siihen kohdalle kotini tulevan. Heti ensimmäisistä hetkistä lähtien näin sieluni silmin minkalaista alan siihen suunnilleen tekemään, se oli vain tunne joka kumpusi.En tiedä tuleeko siitä koskaan valmiina niin hienoa kuin sisälläni sen tunnen, mutta sitten joskus sen tiedän. Todennäköisesti monesta ihmisestä se ei ole kummoinen, mutta minulle se on. Minä teen sen itse, itselleni. Se on minun sieluni kehto, terapiani. Minulle riittää, että avopuolisoni viihtyy siellä, saa tepsutella joskus paljain varpain. Minulle riittää, että räppäkäpäläni saavat nauttia siellä auringon paahtavista säteistä, piilotella luitaan ja lorkkia joen rannalla, kalastaen veden alta kaisloja korvien kelluessa pinnalla. Minulle riittää se. Muiden mielipiteet tulevat vasta sen jälkeen. Mutta kuitenkin sydämessäni toivon, että kehdostani tulisi niin kotoisa, että ystäväni tahtoisivat aina palata sinne, he haluaisivat tulla. Heille tulisi hauskoja muistoja pelailujen, saunomisten ja grillailujen lomassa.

Minä tahtoisin tehdä paratiisin jossa kaikilla olisi hyvä olla.

-Mikkelissä; huomenna kotiin-

Hampaiden nirinää...

Pistää niin vihaksi. Sen kerran kun eilen sain aloitettua blogini kirjoittamisen, niin sitten sen pitää hävitä. Ärsyttää niin suunnattomasti. Sain nivoutettua siihen niin kivasti oman ajatusmaailmani, ideologiani puutarhani pakertamisen ympäriltä. Nyt se on bittiavaruudessa...eikä tule koskaan takaisin.