Pieni sairastaa...Voi pientä!
Milli tuli viereen sohvalle ja oksensi ennen kuin huomasinkaan..sitten hetki tankattiin läheisyyttä sylissä ja sitten se nousi istumaan ja kaaressa oksensi sohvalta lattialle! Luulin että ihmiset tekee vain niin, mutta koiratkin...ja sen jälkeen oksennettiin vielä viisi kertaa kunnes taas on palattu sohvalle tankkaamaan läheisyyttä..
Matot rullalle ja sohva vuorattu lakanoilla; koti on todella kaunis :)
Hyvää yötä teillekin!
4. joulukuuta 2011
2. joulukuuta 2011
Mitä sinulle kuuluu?
Tiedättekö, minut yllätettiin tänään tosissaan. Tämän kerran menin hetkiseksi ihan sanattomaksi ja päähääni tuli vain ajatus -mitä tähän kuuluu vastata? Tänään kun olin ystävättäreni kanssa syömässä ja hän kysyi yhtäkkiä " Mitä sinulle oikeasti kuuluu?" En todella tiennyt mitä vastata. En ole tottunut, että kukaan kysyy minulta tuollaista.
Itse yritän aina muistaa kysyä kanssa ihmisiltä ympärilläni, läheisiltäni, että 'Mitä sinulle kuuluu?' Minun mielestä se on yksi maailman tärkeimmistä kysymyksistä! On harhaluulo ihmisillä, että kyllähän kaikki kertoo itse kuulumisensa, mutta ei pidä paikkaansa. Itse olen suulas ja joskus kärkeväkin ihminen kommenteissani ja monesti sanon suoraan mitä ajattelen, mutta pidän sisimpäni. Kerron ihmisille tasan sen verran kuin tuntuu hyvälle ja katson sopivaksi. Miksi kertoisin enempää ja syvällisemmin, koska kuuntelija ei ole edes kysynyt eli halunnut oikeasti tietää mitä ajattelen. Annan monesti kuvan, että kerron kaiken, mutta sydämeni arkku on hyvin lujasti kiinni nauloilla ja ne naulat on pitkät. Kantta ei niin vaan nitkutetakaan auki. Sisälle arkkuun sydämeeni on päässyt lopulta vain hyvin pieni määrä ihmisiä, yllättävän pieni. Ja niistä ihmisistä minä pidän niin hyvän huolen kuin osaan, heitä vaalin ja kunnioitan.
Muistakaa ihmiset, huolehtia toisistanne, toistenne henkisestä hyvinvoinnista. Pienillä sanoilla on niin suuri merkitys. Olkaa läsnä ja kuunnelkaa oikeasti. Koska sinä kysyit lähimmäiseltäsi ' Mitä sinulle kuuluu?
Itse yritän aina muistaa kysyä kanssa ihmisiltä ympärilläni, läheisiltäni, että 'Mitä sinulle kuuluu?' Minun mielestä se on yksi maailman tärkeimmistä kysymyksistä! On harhaluulo ihmisillä, että kyllähän kaikki kertoo itse kuulumisensa, mutta ei pidä paikkaansa. Itse olen suulas ja joskus kärkeväkin ihminen kommenteissani ja monesti sanon suoraan mitä ajattelen, mutta pidän sisimpäni. Kerron ihmisille tasan sen verran kuin tuntuu hyvälle ja katson sopivaksi. Miksi kertoisin enempää ja syvällisemmin, koska kuuntelija ei ole edes kysynyt eli halunnut oikeasti tietää mitä ajattelen. Annan monesti kuvan, että kerron kaiken, mutta sydämeni arkku on hyvin lujasti kiinni nauloilla ja ne naulat on pitkät. Kantta ei niin vaan nitkutetakaan auki. Sisälle arkkuun sydämeeni on päässyt lopulta vain hyvin pieni määrä ihmisiä, yllättävän pieni. Ja niistä ihmisistä minä pidän niin hyvän huolen kuin osaan, heitä vaalin ja kunnioitan.
Muistakaa ihmiset, huolehtia toisistanne, toistenne henkisestä hyvinvoinnista. Pienillä sanoilla on niin suuri merkitys. Olkaa läsnä ja kuunnelkaa oikeasti. Koska sinä kysyit lähimmäiseltäsi ' Mitä sinulle kuuluu?
1. joulukuuta 2011
-Valittu-
En ole tänne muistanutkaan kirjoittaa! Piti ihan tarkistaa ja lärätä päivityksiä :)
Minä pääsin lukemaan Rovaniemen ammattikorkeaan terveydenhoitajaksi! Olen niin onnellinen ja positiivisesti yllättynyt...En olisi uskonut, kun vielä kokeista lähtiessä oli tunne, että tämähän meni hyvin ja sehän tarkoittaa tällein peruspessimistin mielestä - että pipariks män', ainahan se oma tunne kääntyy todellisuudessa päinvastaiseksi. Mutta, nyt ei! -hih-
Nyt sitten alkaa sykintä, minun tulee valmistua siis liiketalouden yksiköstä ennenkuin voin mennä Roihin. Voi jösses, uskotteko että tämä tyttö joutuu tahkoamaan siis nyt hirvittävästi hommia ja antamaan ammattiosaamisnäyttöjä. Se siitä rauhallisesta joululomasta!
En voi kuulemma olla kirjoilla molemmissa yhtäaikaa, koska vain toinen koulu saa minusta valtiolta rahat. Laittoi hiukan asiat uusiksi ja minähän en toista kesken jätä, joten nyt sitten tukka nutturalle ja sormet näppäimistölle - hommiin. Ja ongelmiahan tietenkin tuottaa se kun haluaisin tietenkin valmistua liiketaloudesta kiitettävän papereilla ulos, kun jokainen numero sellainen tällä hetkellä tokarissa on. Minäkö täydellisyyden tavoittelija - kyllä! Myönnänkin sen viel' :)
Joten nenä kiinni markkinoinnin kilpailukeinojen materiaaleihin kuin olis jo!
Minä pääsin lukemaan Rovaniemen ammattikorkeaan terveydenhoitajaksi! Olen niin onnellinen ja positiivisesti yllättynyt...En olisi uskonut, kun vielä kokeista lähtiessä oli tunne, että tämähän meni hyvin ja sehän tarkoittaa tällein peruspessimistin mielestä - että pipariks män', ainahan se oma tunne kääntyy todellisuudessa päinvastaiseksi. Mutta, nyt ei! -hih-
Nyt sitten alkaa sykintä, minun tulee valmistua siis liiketalouden yksiköstä ennenkuin voin mennä Roihin. Voi jösses, uskotteko että tämä tyttö joutuu tahkoamaan siis nyt hirvittävästi hommia ja antamaan ammattiosaamisnäyttöjä. Se siitä rauhallisesta joululomasta!
En voi kuulemma olla kirjoilla molemmissa yhtäaikaa, koska vain toinen koulu saa minusta valtiolta rahat. Laittoi hiukan asiat uusiksi ja minähän en toista kesken jätä, joten nyt sitten tukka nutturalle ja sormet näppäimistölle - hommiin. Ja ongelmiahan tietenkin tuottaa se kun haluaisin tietenkin valmistua liiketaloudesta kiitettävän papereilla ulos, kun jokainen numero sellainen tällä hetkellä tokarissa on. Minäkö täydellisyyden tavoittelija - kyllä! Myönnänkin sen viel' :)
Joten nenä kiinni markkinoinnin kilpailukeinojen materiaaleihin kuin olis jo!
29. marraskuuta 2011
Huoli
Mitä te teette kun huoli painaa, ja ajatukset kiertää vain samaa kehää?
Mitä te teette kun yritätte saada ajatukset pois jostakin,
mutta ne aina vain palaavat sinne minne ei saisi?
Odotatte ja odotatte.
Sydän painuu kasaan,
rakastatte,
koko sydämestänne.
Mitä te teette kun yritätte saada ajatukset pois jostakin,
mutta ne aina vain palaavat sinne minne ei saisi?
Odotatte ja odotatte.
Sydän painuu kasaan,
rakastatte,
koko sydämestänne.
22. marraskuuta 2011
Perustarve ilman motiivia; ei tapahdu toimintaa
Tiedättekö olen paljon aikaansaamattomampi kotihommien kanssa kun ukko-kulta ei ole kotosalla. Koko ajan sellainen olo, että jos minä huomenna sitten. Joka päivä jotakin huomaan siirtäväni huomiselle. Jotenkin on sellaineno olo, ettei niillä kotihommilla ole mitään merkitystä kun kukaan ei ole niitä näkemässä olenko ne tehnyt vai en.
Huomaan miettiväni, eikö asioilla ole minulle merkitystä samallalailla kun olen yksin? Kun mies on kotona, haluan, että on siistiä ja hänen on mukava olla. Haluan että hänen on mukava tulla töistä kun ruoka on valmis ja koti puhdas, eikä hänen tarvitse stressata sellaisista asioista enää työpäivän päälle. Itse kylläkin silloin sykin kun tuulispää, että saan kaiken aina valmiiksi ennenkuin hän tulee kotiin. Ja sen jälkeen rauhoitun.
Nyt kun olen ollut taas kotona yksin reilun viikon, olen kaksi kertaa tehnyt itselleni ruokaa. Muutoin mutustan vain leipää tai haen kaupasta jotain äkkimättöä. Vaikka tasan siihen ruuan tekemiseen itselleni vain, ei menisi sen enempää aikaa kuin kullan ollessa kotona, mutta en vain saa sitä tehtyä. Voi sanoa, että minulla on tuolloin perustarve nälkä, mutta ei tarpeeksi vahvaa motiivia tehdä ruokaa itselleni. Minun motiivini tehdä ruokaa on näköjään kultani kotona olo. Voisiko tätä sanoa riippuvaisuudeksi toisen läsnäolosta?
Huomaan miettiväni, eikö asioilla ole minulle merkitystä samallalailla kun olen yksin? Kun mies on kotona, haluan, että on siistiä ja hänen on mukava olla. Haluan että hänen on mukava tulla töistä kun ruoka on valmis ja koti puhdas, eikä hänen tarvitse stressata sellaisista asioista enää työpäivän päälle. Itse kylläkin silloin sykin kun tuulispää, että saan kaiken aina valmiiksi ennenkuin hän tulee kotiin. Ja sen jälkeen rauhoitun.
Nyt kun olen ollut taas kotona yksin reilun viikon, olen kaksi kertaa tehnyt itselleni ruokaa. Muutoin mutustan vain leipää tai haen kaupasta jotain äkkimättöä. Vaikka tasan siihen ruuan tekemiseen itselleni vain, ei menisi sen enempää aikaa kuin kullan ollessa kotona, mutta en vain saa sitä tehtyä. Voi sanoa, että minulla on tuolloin perustarve nälkä, mutta ei tarpeeksi vahvaa motiivia tehdä ruokaa itselleni. Minun motiivini tehdä ruokaa on näköjään kultani kotona olo. Voisiko tätä sanoa riippuvaisuudeksi toisen läsnäolosta?
21. marraskuuta 2011
Naishysteria - Käsityömessut Tampere 2011
Tampere. Naisia joka paikka täynnä. Ihan sama oletko jalkakäytävällä tai kaupoissa niin joka paikassa vain naisia. Linja-auto ihan tupaten täynnä, käytäviä myöten. Ihan kuin kyseessä olisi naisten kokoontumisajot, mutta ei, on vain käsityömessut. En olisi pienimmissäkään ajatuksissa uskonut, että nämä messut vetävät näin paljon ihmisiä liikenteeseen. Messuilta löytyy vain ihan muutama keski-ikäinen mies joka on pakotettu vaimon mukaan; voi poloisia!
Messut olivat hyvin kattavat ja esittelijöitä oli paljon. Ainoastaan miinuksena tuli turtuminen, koska hyvin monella näytteilleasettajalla oli samantyyppisiä tuotteita niin lopulta ei jaksanut edes niihin perehtyä enää. Pitkään olen käyttänyt samaa ostotaktiikkaa, että jos jossain on jotain mitä haluan niin se kyllä pomppaa silmilleni, muutoin en käy edes katsomassa, koska jos ostan muutoin niin ne tuotteet jäävät käyttämättöminä kaappien perille.Tämä toimii ja suosittelen muillekin, ainakin kokeilua.
Jalat olivat ihan haperoa ja kipeät messukierros rupeaman jälkeen. Jalkoja tykytti, tiesi talsineensa hetken. Kuitenkin yllättävän nopeasti mielestäni kierros tuli tehtyä, 3 1/2 tuntia niin ollimme ulkona. Kuitenkin hyvin tyytyväisenä vähäisiin ostoksiin. Täydellinen ostos oli villasta valmistettu viitta. Se kirjaimellisesti hyppäsi kojusta. *Oohhh - Mikä tuo on?* Täydellinen väristys valko/harmaa -musta. Kaunis ruusu olkapäähän ja kuinka monikäyttöinen tuote! Ja hassua, että minä ja serkkutyttöni kenen kanssa olimme messuilla niin olemme niin erilaisia olemukseltamme muuten, mutta se miellytti molempia. Serkkuni on rokkihenkisempi ja minä taas pukeudun ns. elegantimmin, jos näin voi määritellä. Mutta se sopi molempien ulkoiseen olemukseen ja aivan sama laihtuuko vai lihooko, niin se ei mene pieneksi.
Kaupungilta tein täydellisen löydön. Espritin aivan ihana tunika/mekko. Se on niin minun näköinen, että voisin ottaa sen tyylisiä vaatteita kaappini täyteen ja luopua kaikista muista vaatteista. Se käy täydellisesti saapaideni kanssa, yhdistettynä mustiin legginseihin tai sukkahousuihin . :) Esprit:llä muutenkin on niin minun tyylisiä, näköisiä vaatteitani hyvin paljon.
Mekko löytyy osoitteesta: http://www.esprit.fi/?LKZ=FI
Ja junassa istuessa tajusin sanonnan - kauas on pitkä matka -
Messut olivat hyvin kattavat ja esittelijöitä oli paljon. Ainoastaan miinuksena tuli turtuminen, koska hyvin monella näytteilleasettajalla oli samantyyppisiä tuotteita niin lopulta ei jaksanut edes niihin perehtyä enää. Pitkään olen käyttänyt samaa ostotaktiikkaa, että jos jossain on jotain mitä haluan niin se kyllä pomppaa silmilleni, muutoin en käy edes katsomassa, koska jos ostan muutoin niin ne tuotteet jäävät käyttämättöminä kaappien perille.Tämä toimii ja suosittelen muillekin, ainakin kokeilua.
Jalat olivat ihan haperoa ja kipeät messukierros rupeaman jälkeen. Jalkoja tykytti, tiesi talsineensa hetken. Kuitenkin yllättävän nopeasti mielestäni kierros tuli tehtyä, 3 1/2 tuntia niin ollimme ulkona. Kuitenkin hyvin tyytyväisenä vähäisiin ostoksiin. Täydellinen ostos oli villasta valmistettu viitta. Se kirjaimellisesti hyppäsi kojusta. *Oohhh - Mikä tuo on?* Täydellinen väristys valko/harmaa -musta. Kaunis ruusu olkapäähän ja kuinka monikäyttöinen tuote! Ja hassua, että minä ja serkkutyttöni kenen kanssa olimme messuilla niin olemme niin erilaisia olemukseltamme muuten, mutta se miellytti molempia. Serkkuni on rokkihenkisempi ja minä taas pukeudun ns. elegantimmin, jos näin voi määritellä. Mutta se sopi molempien ulkoiseen olemukseen ja aivan sama laihtuuko vai lihooko, niin se ei mene pieneksi.
Kaupungilta tein täydellisen löydön. Espritin aivan ihana tunika/mekko. Se on niin minun näköinen, että voisin ottaa sen tyylisiä vaatteita kaappini täyteen ja luopua kaikista muista vaatteista. Se käy täydellisesti saapaideni kanssa, yhdistettynä mustiin legginseihin tai sukkahousuihin . :) Esprit:llä muutenkin on niin minun tyylisiä, näköisiä vaatteitani hyvin paljon.Mekko löytyy osoitteesta: http://www.esprit.fi/?LKZ=FI
Ja junassa istuessa tajusin sanonnan - kauas on pitkä matka -
18. marraskuuta 2011
"äidin & tyttären henkinen kasvu"
En tiedä kumpi kasvoi henkisesti tänä aamuna enemmän, minä vai koira.
Kuten tiedätte omistan kolme rakasta räppäkäpälää. Minun elämäni valo ja hellyyden kaipuuni täyttäjät. Turvatyynyni ja hermoraunioni.
Tämä viikko on muutenkin ollut tavanomaisesta poikkeava, kaksi näistä koiruuksista on ollut mummolassa, isä kävi noutamassa ne sunnuntaina appiukkoni luota kun olimme isänpäivää viettämässä. Tämä sen vuoksi kun tälle nuorimmaisella alkoi juoksuaika ja perjantaina saimme tiedon, että meidän uroksemme ei ole kelvollinen isäukoksi. Hänellä todettiin kaihi toisessa silmässä joka on vahva ja eläinlääkärit eivät anna myönteistä lausuntoa nyt sitten tämän takia. Joten kuviot uusiksi.
Lauantaina myös rakkaani ilmoitti lähtevän työreisulle viikoksi Joensuuhun ja minun suunnitelmat oli lähteä tänään käsityömessuille Tampereelle, mihin koirat? No kaksi meni tosiaan sinne porukoille, mutta eihän tätä killallaan olevaa neitiä sinne voi laittaa, tai kaikilla menee siellä hermo. Joten markkinoimme tämän neitin pääsemään appiukon mukana mökille viikonlopuksi, mutta sitä ennen koiruus piti viedä appiukon siskolle 5 tunniksi kunnes appi pääsee töistä.
No se mikä tästä viikosta on tehnyt todella erilaisen on se, ettei Milli neiti ole ollut koskaan yksin! Siis ei koskaan. Eka päivät se todella oli kotonakin mieli maassa, että missä muut on? Mutta hiljalleen rentoutui ja hiukan kai unohti. Mutta tänä aamuna, minä en tiennyt miten päin olisin ollut. Aamulla pakkasin laukkuni ja sitten koiran laukun ja ihan kuin pikkuneiti olisi arvannut, että hän ei tule pääsemään mukaani. Pieni vikinä jo kotona eteisessä. Autossa matkalla Ouluun pieni vikinä ja sitten kun minä vein sen sinne mieheni tädille, annoin herkun jota se säntäsi juosten syömään ja minä poistuin hiljaisuudessa ovesta.
Lähtöni jälkeen herkku oli hotkittu alas, ja perään ovelle vikisten ja haukkuen. Onneksi täti on omistanut itsekin ennen koiria, niin oli hoksannut lähteä samantien kävelylle jotta neiti unohtaisi poistumiseni. Takaisin tultua oli kurkittu jääkaapin uumeniin ja koira oli saanut maistuvan aterian joka oli kadonnut välittömästi parempiin suihin :) Sitten leikit päälle pehmolelujen kera ja tietenkin lapsella tulee sen jälkeen uni. Onneksi lapsella on hyvä päivähoitaja niin äiti pääsee levollisin meilin minilomalle käsitöiden maailmaan :)
Mutta se tunne kun lähdin ja jätin koiran pysäytti minut. Olenko todella niin kiintinyt niihin pieniin karvakasoihini? Huoli kalvoi ja teki mieli palata hakemaan koira. Tuntui pahalta lähteä. Olen kuullut, että nuoret äidit eivät voi/ pysty jättämään lapsia hoitoon muille, koska eivät haluaa jättää lasta hetkeksikään. Mutta minä en meinannut pystyä jättämään koiraa! Pitäisikö minun huolestua? Mietin vain sen pienen pientä vikinää ja kosteita silmiä...Pehmoistakin pehmoisempaa turkkia ja lämpöä kun nukkuu kerällä sylissä..-huokaus- Mutta ehkä tämä on niitä henkisen kasvun paikkoja jälleen meille molemmille, katkaistaan napanuora. Ei tee pahaa koiralle,eikä minulle, olla hetkinen ilman meitä.
Mutta nyt ollaan junassa pylly penkissä. Ilokseni huomasin kun aloin koulutehtävää tekemään, että täällähän pääsee läppärillä nettiiinkin ja samantien huomasin jo raapustavani tekstiä tänne ja tehtävä vieressä odottaa vuoroaan. Mutta matkalla ollaan siis Tampereella ja ikäväksi trio:mme muuttui duo:ksi eilen illasta, mutta elämä on välistä yllätyksiä täynnä. Toivottavasti kolmas naisemme paranee pian, eikä mitään ikävää tule esiin. Tietenkin aina tällaiset tilanteet laittaa huolen nostamaan olkapäälle. Ja huoli istuu siinä jalkojaan heilutellen niin kauan kunnes sanotaan ettei siihe ole aihetta. Parane pian, rakas, tärkeä ystäväni, tukipilarini ja hengenheimolaiseni <3
Mutta tänne olen menossa ja toivottavasti tulen kotiin ison kasan ideoita rikkaampana ja mukavien tuliasten kera :) Kirjoittelen paluumatkalla raporttia millaista oli :)
http://www.kadentaidot.fi/
Kuten tiedätte omistan kolme rakasta räppäkäpälää. Minun elämäni valo ja hellyyden kaipuuni täyttäjät. Turvatyynyni ja hermoraunioni.
Tämä viikko on muutenkin ollut tavanomaisesta poikkeava, kaksi näistä koiruuksista on ollut mummolassa, isä kävi noutamassa ne sunnuntaina appiukkoni luota kun olimme isänpäivää viettämässä. Tämä sen vuoksi kun tälle nuorimmaisella alkoi juoksuaika ja perjantaina saimme tiedon, että meidän uroksemme ei ole kelvollinen isäukoksi. Hänellä todettiin kaihi toisessa silmässä joka on vahva ja eläinlääkärit eivät anna myönteistä lausuntoa nyt sitten tämän takia. Joten kuviot uusiksi.
Lauantaina myös rakkaani ilmoitti lähtevän työreisulle viikoksi Joensuuhun ja minun suunnitelmat oli lähteä tänään käsityömessuille Tampereelle, mihin koirat? No kaksi meni tosiaan sinne porukoille, mutta eihän tätä killallaan olevaa neitiä sinne voi laittaa, tai kaikilla menee siellä hermo. Joten markkinoimme tämän neitin pääsemään appiukon mukana mökille viikonlopuksi, mutta sitä ennen koiruus piti viedä appiukon siskolle 5 tunniksi kunnes appi pääsee töistä.
No se mikä tästä viikosta on tehnyt todella erilaisen on se, ettei Milli neiti ole ollut koskaan yksin! Siis ei koskaan. Eka päivät se todella oli kotonakin mieli maassa, että missä muut on? Mutta hiljalleen rentoutui ja hiukan kai unohti. Mutta tänä aamuna, minä en tiennyt miten päin olisin ollut. Aamulla pakkasin laukkuni ja sitten koiran laukun ja ihan kuin pikkuneiti olisi arvannut, että hän ei tule pääsemään mukaani. Pieni vikinä jo kotona eteisessä. Autossa matkalla Ouluun pieni vikinä ja sitten kun minä vein sen sinne mieheni tädille, annoin herkun jota se säntäsi juosten syömään ja minä poistuin hiljaisuudessa ovesta.
Lähtöni jälkeen herkku oli hotkittu alas, ja perään ovelle vikisten ja haukkuen. Onneksi täti on omistanut itsekin ennen koiria, niin oli hoksannut lähteä samantien kävelylle jotta neiti unohtaisi poistumiseni. Takaisin tultua oli kurkittu jääkaapin uumeniin ja koira oli saanut maistuvan aterian joka oli kadonnut välittömästi parempiin suihin :) Sitten leikit päälle pehmolelujen kera ja tietenkin lapsella tulee sen jälkeen uni. Onneksi lapsella on hyvä päivähoitaja niin äiti pääsee levollisin meilin minilomalle käsitöiden maailmaan :)
Mutta se tunne kun lähdin ja jätin koiran pysäytti minut. Olenko todella niin kiintinyt niihin pieniin karvakasoihini? Huoli kalvoi ja teki mieli palata hakemaan koira. Tuntui pahalta lähteä. Olen kuullut, että nuoret äidit eivät voi/ pysty jättämään lapsia hoitoon muille, koska eivät haluaa jättää lasta hetkeksikään. Mutta minä en meinannut pystyä jättämään koiraa! Pitäisikö minun huolestua? Mietin vain sen pienen pientä vikinää ja kosteita silmiä...Pehmoistakin pehmoisempaa turkkia ja lämpöä kun nukkuu kerällä sylissä..-huokaus- Mutta ehkä tämä on niitä henkisen kasvun paikkoja jälleen meille molemmille, katkaistaan napanuora. Ei tee pahaa koiralle,eikä minulle, olla hetkinen ilman meitä.
Mutta nyt ollaan junassa pylly penkissä. Ilokseni huomasin kun aloin koulutehtävää tekemään, että täällähän pääsee läppärillä nettiiinkin ja samantien huomasin jo raapustavani tekstiä tänne ja tehtävä vieressä odottaa vuoroaan. Mutta matkalla ollaan siis Tampereella ja ikäväksi trio:mme muuttui duo:ksi eilen illasta, mutta elämä on välistä yllätyksiä täynnä. Toivottavasti kolmas naisemme paranee pian, eikä mitään ikävää tule esiin. Tietenkin aina tällaiset tilanteet laittaa huolen nostamaan olkapäälle. Ja huoli istuu siinä jalkojaan heilutellen niin kauan kunnes sanotaan ettei siihe ole aihetta. Parane pian, rakas, tärkeä ystäväni, tukipilarini ja hengenheimolaiseni <3
Mutta tänne olen menossa ja toivottavasti tulen kotiin ison kasan ideoita rikkaampana ja mukavien tuliasten kera :) Kirjoittelen paluumatkalla raporttia millaista oli :)
http://www.kadentaidot.fi/
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)