-Hih- Eilen meinasi jopa naurattaa, uskokaa tai älkää, mutta pelkästään ajatuksesta että minä saan omasta maasta syksyllä omia pottuja! Siis pienen ikäni olen haaveillut kuinka ihana on joskus kävellä takapihalle ja hakea perunat sankoon, pestä ne ja laittaa kattilaan kiehumaan. Siis ihan itse kasvatetut, ei äitin, ei mummon vaan ihan iki ikiomat potut... Tai saatikka aamulla laitat kahvin tippumaan, nostat leivät, levitteen, juustot pöytään ja sitten tohvelit jalkaan ja kipaiset noukkimaan aamupala pöytään muutaman salaatin lehden takapihalta, hiukan vielä aamukasteen kostuttamat. Kuulet samalla linnun laulun ja tunnet nousevan auringon lämmön reisiä vasten. Tai pihahommien ohessa voi käysä napsasemassa herneen palon suuhun...Suomeksi myös, että kasvimaani on kuin onkin vielä kaikessa vihreydessään. Nyt täytyisi vain alkaa selvittämään, missä vaiheessa esim. lantun taimet tulee harventaa ja kuinka harvaan?
Yksi harmitukseni kuitenkin ratkesi myös perunan istutuksen yhteydessä! Pieneen pottumaahani jäi tilaa ja voin istuttaa unohtamani sipulit. Siis en ymmärrä, olen ihminen joka rakastaa sipulia, mutta en ole tajunnut missään vaiheessa istuttaa niitä!! Olen ollut vain niin innoissani pikku siemen pussieni kanssa...Joten nyt marssin keskiviikkona heti ostamaan sipulit :D ja korjaan pienen lipsahdukseni! Ja jos jollain on antaa hyvät ohjeet valkosipulien kasvatukseen niin nekin otan vastaan kiitollisena ja avoimin mielin ;)
Karviaiseni myös ovat raakileita täynnä. Tämä on yllättänyt minut todella, luulin että saan satoa vasta ensi vuonna! Punaherukka on tainnut hiukan kärsiä alkukesän kuivuudesta, vaikka paljon niitä kasteltiinkin. Raakileita on tertuissa, mutta aina tertun alimmat marjat ovat tippuneet pois. Johtuneeko kuivuudesta osaako joku kertoa vai onko jossain muussa ongelma?
.
Minun maailmani aukeaa rappusiltani... Siihen osuu aamun aurinko, piiskaa sateen pisarat, kasaa taivaan lumet. Niiden kautta minä tulen ja lähden. Niillä minä istun päivän vapaat, luon piirroksena mieleeni unelmani. On ne sitten pieniä tai suuria, mutta toteutuakseen ne vaativat aina töitä. Näin minä työstän puutarhani, elämääni ja haaveitani..
20. kesäkuuta 2011
18. kesäkuuta 2011
Pili pili pom.
Do dii, kohta mulla on hiukan enemmän aikaa, toivottavasti, paneutua hiukan kaikkeen. Tai edes hitusen saada edistettyä oman tontin tapahtumia! Tulevana tiistaina olen viimeisen päivän töissä ja sitten jään kesälomalle/ työttömäksi, hetkiseksi ainakin! Ja tästä olen äärettömän onnellinen. Uskokaa tai älkää! Toivon, että sitten kaikki palaset loksahtavat paikoillensa.
Pili pili pom...Iisalmessa sataa, sataa sitten ihan maahan asti. Eilen oli sellaine ukonilma, että mieli teki pakoon lähtä. Kyllä peltikatto jymisi yläpuolella! Toivottavasti sataisi myös kotosalla välistä. Mutta sataa ei saa enää sitten kun minä aloitan loman! :D
Odotan niin kovasti, että aamulla saan nousta KOTOA OMASTA SÄNGYSTÄ ja tepsuttaa tukka pörrössä kahvin keittoon. Sitten raahautua mottini kanssa rappusille nauttimaan siitä kaikessa rauhassa, nousevan auringon säteiden kylpiessä nurmikolla, lintujen sirkuttaessa latvustoissa. Minulla on niin ikävä kotiin.
Pili pili pom...Iisalmessa sataa, sataa sitten ihan maahan asti. Eilen oli sellaine ukonilma, että mieli teki pakoon lähtä. Kyllä peltikatto jymisi yläpuolella! Toivottavasti sataisi myös kotosalla välistä. Mutta sataa ei saa enää sitten kun minä aloitan loman! :D
Odotan niin kovasti, että aamulla saan nousta KOTOA OMASTA SÄNGYSTÄ ja tepsuttaa tukka pörrössä kahvin keittoon. Sitten raahautua mottini kanssa rappusille nauttimaan siitä kaikessa rauhassa, nousevan auringon säteiden kylpiessä nurmikolla, lintujen sirkuttaessa latvustoissa. Minulla on niin ikävä kotiin.
14. kesäkuuta 2011
Huh huh hellettä, en valita vaan tykkään!
Omenapuu Tobias kukkii! |
Harmi vain kun toinen omenapuu ei kuki samaan aikaan. Pirja pukkaa vasta lehtiä...Noh, jospa sitten ensi vuonna saataisiin ensimmäiset maistiaiset! |
Alppiruusu jaksaa kuin jaksaakin kukkia <3 |
Marjapensaani ovat ainakin lähteneet juurtumaan komiasti. |
Mutta olemme ottaneet myös rennosti, älkää huoliko immeiset! Osaamme nostaa myös varpaat pöydälle :) |
Nyt viikonloppuna otimme MINILOMAN ja kävimme kieputtamassa itseämme pahaanoloon saakka Powerparkissa :) |
4. kesäkuuta 2011
-Maisa-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)